Pissarallia

Kun pentu tulee taloon, niin tiedossa on pissarallia ja siivoamista muutamaksi seuraavaksi kuukaudeksi. Matot kääritään yleensä varastoon ja odotetaan  sitä päivää, jolloin ne saa tuoda takaisin.

Omassa kodissani on parkettilattia (olohuoneessa ja makuuhuoneessa), joka on koiran jalalle aika liukas. Pitävämpi ja mukavampi tosin kuin laminaatti, mutta ikävästi siinäkin menee kumoon leikkiessä ja juostessa. Ja mikään ei ole niin kamalaa katsoa, kuin koira liukkaalla alustalla. Oli se sitten treenialusta tai joku muu. Päätinkin, että matot pidetään lattialla pennun tullessa (näin oli myös Voltin aikana). Matot vaihdoin vähän huonompiin, jotta mahdolliset tuhot eivät niin paljon harmittaisi.

Pissa-alustoina päätin  ensimmäistä kertaa käyttää sanomalehtien sijasta vuodesuojia. Ja ovat kyllä miljoona kertaa kätevämpiä! Ensimmäisen paketin 50 kpl (60 cm x 60 cm) ostin nettikaupasta. Hintaa tuli postikuluineen noin 20 eur. Näillä mentiin reilun 3 kuukauden ikään asti. Toisen satsin suojia, Care+ Puppy Pad -suoja-alustoja, bongasin Torista hintaan 10 eur (ovh noin 30 eur). Näitä on vielä paljon jäljellä, joten uskon, että nämä kestävät niin kauan, että Heppu on kokonaan sisäsiisti. Vuodesuojat vaikuttavat omasta mielestäni imukykyisemmiltä entä nämä koirien suojat, mutta ovathan pissatkin toki pikkupennusta suurentuneet. Pissa-alustat ovat muovimaton päällä (joka on keittiön ja eteisen lattiamateriaali).

Heppu oppi nopeasti alustoille ja matolle tulleiden vahinkojen määrän voi laskea yhden käden sormilla. Makuuhuoneen matoille ei ole tullut ainuttakaan pissaa eikä matoille ei ole tullut muutenkaan suurempaa vahinkoa. Olohuoneen matosta törröttäviä matonkuteen pätkiä on joskus mukava maistella, mutta eivät nekään kovin kauaa maistu.

Pissarallia on tiedossa vielä joksikin aikaa, sillä työpäivän aikana ehtii aina hätä tulla. Muulloin kyllä Heppu osaa pyytää aika hyvin ulos, ja rivitalopiha helpottaa elämää, kun koiran voi päästää sinne nopeasti milloin vaan.

 

Merkkipäiviä

Lokakuun merkkipäivät ovat taas käsillä. Vili täyttää tänään 17. päivä 13-vuotta ja Voltti ylihuomenna 19.10. 6-vuotta. Lisäksi Heppu tuli perjantaina 16-viikon ikään.

IMG_5086

Perhepotretti

IMG_5091

Heppu 16-viikkoa

Pentutreffeillä

Susadanin 16-viikon ikäinen H-pentue kokoontui pentutreffeille Tiina-kasvattajan luokse. Mukavasti kaikki pennut pääsivät mukaan. Kovin oli tasaisesti kasvanutta porukkaa, sillä kaikkien säkä oli 30 sentin tienoilla. Heppu mitattiin noin 30 senttiin ja painoa sillä on 4,2 kg.

Paras leikkikaveri oli sama kuin pentulaatikossakin, sillä mustat tytöt leikkivät keskenään ja Heppu paini Hillan kanssa. Kiva oli nähdä koko sakkia omistajineen ja tietysti kasvattajia.

Heppu 16-viikkoa. Kuva: Tiina Ojala

Heppu 16-viikkoa. Kuva: Tiina Ojala

Kuvat: Tiina Ojala

Metsälenkillä

Kävimme keskiviikkona metsälenkillä Vuokon ja Lillin ja Nekun kanssa. Lillillä on Vilin tapaan jo hieman vanhuuden vaivoja, joten enää lenkit eivät ole kovin pitkiä. No, 1,5 tuntia tällä kertaa metsässä vietimme.

Vuokko otti ihania kuvia kunhan oli ensin saanut kameransa asetukset kohdilleen 🙂 Heppu ei osaa vielä kunnolla paikka-käskyä, mutta ihan hyvin se namin voimalla poseerasi.

Heppu 30.9.2015

Vili, Heppu ja Voltti 30.9.2015
Heppu ja Vili 30.9.2015