Vili 10 vuotta!

Vili täyttää tänään pyöreitä. Kymmenen vuotta mittarissa. Onnea!

Tässä Vuokon ottamassa kuvassa Vili on Lilli-neidin kanssa, jolla on myös kohta sama rajapyykki edessä.

vili_lilli_syyskuu2012.jpg

Voltti hyppytekniikkaa opiskelemassa

Reilu viikko sitten ajelimme lauantaina ja sunnuntaina Kajaaniin opiskelemaan hyppytekniikkaa. Kurssin järjesti paikallinen koirakoulu, ja kurssin opettajaksi oli saapunut Vappu Alatalo. Olen seuraillut Vapun kalenteria, että milloin kursseja olisi lähistöllä, mutta ennen tätä ei niitä kovin lähellä ole ollut. Vilin kanssa hyppytekniikkakurssit eivät olleet ajankohtaisia, vaikka ei niistä haittaakaan olisi ollut. Voltti on sen sijaan erilainen hyppääjä, joten ihan mielenkiinnolla kurssia odotin.

Lauantai alkoi luennolla ja sen jälkeen siirryttiin käytännön pariin. Voltti ei ollut oikein oma räväkkä itsensä. Hallin pohjan haistelua, haahuilua ym. Kaikki johtui suurelta osin siitä, että poijan lihakset olivat pääseet jumimaan, eikä olo ollut varmaankaan kovin mukava. Illalla hieroin lenkin jälkeen sen takakoivet kunnolla, ja seuraavana päivänä käsissä olikin ihan eri koira.

Vapun mukaan Voltilla on hyppyssä(kin) malttamattomuutta, ja hypätessä paino on päässyt karkaamaan liiaksi etuosalle. Tästä aiheutuu jumituksia selkään ja jalkoihin, ja samalla hyppy ei ole niin tehokas kuin voisi olla. Treeniohjeesi saimme set point -harjoittelua, jossa on tarkoituksena saada koira kokoamaan painonsa takapäälle hypätessä. Lisäksi kasvavan sarjan avulla voimme treenata etäisyyden arviointia, eli malttia. Lauantaina kävimmekin jo hallilla treenammassa set pointilla.

Mukava kurssi ja näillä näkymin jatkoa seuraa keväällä jatkokurssin muodossa!

 

Vilin kanssa kurssilla

Osallistuimme Vilin kanssa shelttien järjestämälle rally-toko-kurssille. Kurssilla käytiin läpi rally-tokon alokasluokan kyltit. Monet liikkeet olivat tuttuja tokosta, mutta kyllä uusiakin ”temppuja” mukaan mahtui. Vilin kanssa oli helppo osallistua kurssille, kun se kuitenkin osaa seuraamiset ym. perusjutut, joten kurssilla pystyi keskittymään pelkästään kyltteihin. Rally-toko vaikutti oikein mukavalta lajilta. Ei niin ”tiukkapipoista” kuin perinteinen toko, mutta toki siinäkin pitää liikkeet hioa, jotta saa hyvät pisteet.

Ehkäpä jatkamme rally-tokottelua joskus, mutta nyt talvella emme missään ryhmässä treenaa. Normilenkit, jumppailut ja aktivoinnit kotona, niin eiköhän niillä pysy eläkeläinenkin virkeänä.